Oppiminen verkostoissa
ilmestymispvm 10.6.2007
Hanna Toiviainen Helsingin yliopiston Toiminnan teorian ja kehittävän työtutkimuksen yksiköstä tutkii verkostoja ja oppimista niissä. Väitöskirjassaan hän on käsitellyt pienten yritysten muodostamaa verkostoa, Klubia.Toiviaisen tutkima Klubi koostui noin 20 pienestä konepaja- ja metalliteollisuuden sekä suunnittelun ja teollisen muotoilun yrityksestä. Klubi on horisontaalinen, samassa asemassa olevien yritysten verkosto. Yhtä lailla verkosto voi syntyä vertikaalisesti esim. asiakasyrityksestä ja sen alihankkijoista.
Oppimista monella tasolla
Klubi syntyi tavallaan verkostoaatteesta: se perustettiin 1990-luvun alkupuolella, kun kiinnostus verkostoja kohtaan oli yleisesti nousussa. ”Tämä on aika epätyypillinen verkostoitumisen tapa”, Hanna Toiviainen pohtii. ”Valtaosa verkostoista on varmasti syntynyt pikku hiljaa, kun on alettu toimia yhdessä. Tätä yhteistyötä on sitten vahvistettu ja alettu määrätietoisemmin kehittää. Tosin 90-luvulla verkostoja tuettiin myös julkisin varoin, jotta esimerkiksi saataisiin pienten yritysten kansainvälistymistä eteenpäin.”
Klubissa oppimista näytti tapahtuvan usealla tasolla: aatteellisella, projektitasolla, tuotantotasolla ja työntekijätasolla. Työntekijät oppivat lähinnä konkreettisissa kumppanuushankkeissa, joita Klubin sisällä syntyi.
”Viiden yrityksen kumppaniverkossa esimerkiksi kokeiltiin työntekijöiden vertaisryhmissä toteutettavia kehitysvuoropuheluita. Kokeilun myötä huomattiin, että työntekijöillä on toisilleen paljon annettavaa”, Hanna Toiviainen kertoo. Toisaalta kehitysvuoropuhelun tuottamien kehittämishankkeiden ohjaaminen yrityksissä osoittautui haastavaksi, eikä kehittämismenetelmä juurtunut osaksi osallistuneiden organisaatioiden toimintaa.
Näkökulmien kirjosta syntyy uuttaa tietoa
Ohjaamisen lisäksi verkostojen oppimisessa on muitakin haasteita. ”Verkostolle on tyypillistä, ettei yhdelläkään osapuolella ole tilanteesta kokonaiskuvaa, jolloin kaikilla on asioihin hiukan erilainen näkökulma. Tämä tuo toimintaan hajanaisuutta, samoin se, että osapuolten sitoutuminen verkostoihin on väistämättä eritasoista.”
Näkökulmien kirjosta rakentuu kuitenkin myös verkostojen vahvuus oppijoina.
”Nykymaailmassa työt kerta kaikkiaan edellyttävät monenlaisen asiantuntijuuden yhdistämistä. Organisaation oman osaamisen kehittäminen ei riitä, vaan asioita joudutaan ajattelemaan ja neuvottelemaan muiden kanssa. Tällaisessa yhteiskehittelyssä ja yhteistuottamisessa syntyy uutta tietoa.”
Kohti järjestelmällistä kehitystyötä
Verkostoitumisen mahdollisuuksia on Toiviaisen mukaan vielä paljon käyttämättä. Nyt verkostoyhteistyö keskittyy paljolti vielä kiireellisiin ongelmiin ja pakkotilanteisiin, ja mahdollisuus pitkäjänteiseen kehitystyöhön jää hyödyntämättä. ”Järjestelmällisen verkostoitumisen käytäntöjä ja työkaluja puuttuu, mutta käynnissä on selvästi muutosvaihe”, Hanna Toiviainen miettii. Verkostoitumisen tilanteen ja keinojen pohtimiselle voisi siis olla organisaatioissa tarvetta.
Helsingin yliopiston Toiminnan teorian ja kehittävän tutkimuksen yksikössä on yhteensä viisi tutkimusryhmää, joiden kaikkien tutkimustyö liittyy muuttuvaan työhön, teknologiaan ja organisaatioihin. Yksikön lähestymistapa on monitieteinen: mukana on kasvatustieteen lisäksi laaja kirjo muita yhteiskuntatieteiden aloja.). Tutkimustyössä tehdään paljon erilaisia kehityshankkeita yhdessä yritysten ja julkisyhteisöjen kanssa. ”Se on ainut tapa saada ajankohtaista tietoa myös verkostojen oppimishaasteista”, Hanna Toiviainen kommentoi.
Lisätietoa Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikön kotisivuilta
